Konfirmaatiot Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnassa syksyllä 2020

Olemme Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnassa joutuneet saman ison haasteen äärelle kuin koko Suomi: koronviruksen.

Essoten kanssa käymiemme neuvottelujen ja parhaan ymmärryksemme mukaan olemme pyrkineet luomaan mahdollisimman turvalliset olosuhteet ja ohjeet koskien kaikkia konfirmaatioitamme.  Päätökset on jouduttu tekemään kevään tilanteen mukaan. Silloin ei kukaan voinut tietää, mitä on edessä. Päädyimme siirtämään rippikoulujen konfirmaatiojumalanpalvelukset pidettäväksi syksyllä 2020.

Kaikista haasteista huolimatta pyrimme yhdessä rippikoululaisten kanssa tekemään konfirmaatioista ikimuistoisia ja lämminhenkisiä juhlahetkiä!

Alla joitakin vastauksia useimmin esitettyihin kysymyksiin koskien Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan konfirmaatioita.

Miksi konfirmoitavat eivät pidä alboja?
Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnassa on toistakymmentä konfirmaatiota. Tästä johtuen konfirmaatioita voi samana viikonloppuna olla useampia.  Emme käytä alboja, koska emme pysty puhdistamaan niitä konfirmaatioiden välillä ja näin takaamaan niiden turvallisen käytön.

Miksi konfirmaatiojumalanpalveluksessa ei jaeta ehtoollista?
Elokuun alussa kävimme Essoten pandemiaryhmän johtajan kanssa läpi konfirmaatioiden ohjeistusta. Ehtoollisen vietosta luopumiseen päädyttiin, että välttäisimme suurien joukkojen liikkumista kirkkosalissa. Normaalioloissa konfirmaatiojumalanpalveluksissa on ollut osallistujia 200-500 henkeä.

Ehtoollinen on kristittyjen yhteinen ateria. Ehtoollisen tulee olla avoin ja mahdollinen kaikille jumalanpalvelukseen osallistuville. Jos jakaisimme ehtoollista vain rippikoululaisille, ehtoollispöytä ei olisi enää avoin kaikille seurakuntalaisille. Mutta koska ehtoollinen kuuluu tiiviisti rippikouluun ja konfirmaatioon, päädyimme toteuttamaan nuorten ehtoolliselle osallistumisen konfirmaatioharjoitusten yhteydessä.  

Miksi konfirmaatioita ei striimata?
Konfirmaatioiden yleiseen striimaukseen tarvitsisimme jokaiselta konfirmoitavalta kirjallisen luvan. Yhdenkin konfirmoitavan kuvaamiskielto estäisi striimauksen. Kirkkoon pitäisi järjestää myös alueita, joita ei kuvata. Tällaiseen Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnalla ei ole resursseja. Kirkkovieraat voivat kuvata omilta paikoiltaan konfirmaatiota omaan käyttöön, ja näin mahdollistaa niiden läheisten osallistumisen, jotka eivät voi saapua kirkkoon.

Miksi konfirmaatiojumalanpalveluksessa lauletaan niin vähän?
Kevään ja kesän aikana tieto koronan käyttäytymisestä ja leviämistavoista on lisääntynyt. Koronapandemian aikana on tullut esille, että yhdessä laulaminen voi lisätä koronan leviämistä ilmateitse. Essote suosittelee, että laulaminen pidetään minimissä. Tästä syystä konfirmaatioissamme on vain muutama virsi, ja niistäkin lauletaan vain muutama säkeistö. Samasta syystä myös konfirmaatiolaulu on jätetty pois.

Miksi suositellaan, että konfirmoitavat kutsuvat konfirmaatiokirkkoon vain viisi vierasta?
Keskiviikkona 2.9.2020 lähetimme konfirmoitavien huoltajille sähköpostin, jossa toivomme konfirmaatioon osallistuvan viisi vierasta kutakin konfirmoitavaa kohden.  Tällä tavoin pystymme hahmottamaan kirkossa olevan kokonaismäärän. Turvavälien huomioon ottaminen myös kirkoissamme rajoittaa osallistujamääriä. Tämä vierasmäärä kutakin konfirmoitavaa kohden on suositus, ei määräys. Tällä suosituksella pyrimme kuitenkin mahdollistamaan sen, että jokaisen konfirmoitavan tärkeät ihmiset mahtuvat kirkkoon.     

Päätökseemme on vaikuttanut  Avin 26.8.2020 antama ohjeistus.

http://www.avi.fi/web/avi/-/syyskuussa-saa-jarjestaa-myos-yli-50-hengen-tapahtumia-kun-niiden-turvallisuus-varmistetaan.

Ohjeissa mainitaan mm. , että yli 50 hengen tapahtumia voi järjestää sisätiloissa ja rajatuissa ulkotiloissa silloin, kun tapahtumanjärjestäjä pystyy varmistamaan osallistujien turvallisuuden. Voidaksemme varmistaa Avin ohjeissa mainitut turvavälit, olemme päätyneet rajaamaan osallistuvien vieraiden määrää.